maanantai 9. toukokuuta 2011

Karitsan paahtopaistit ja yrttiöljy

Äitienpäivän vietto jatkui ihanassa kesäilmassa ja herkuttelimme iltapäivällä yrttiöljyllä höystetyillä karitsan paahtopaisteilla ja parsarisotolla. Alkuruuaksi oli vuohenjuustolla, hunajalla ja cashew-pähkinöillä kuorrutettuja lämpöisiä voileipiä. Niistä tosin ei kukaan ehtinyt ottaa kuvaa. Jälkiruuaksi söimme sitruuna-marenkipiirasta. Parsarisottoa olen tehnyt ennenkin ja tein jälleen suurin piirtein samalla ohjeella. Nuppuja en tosin voinut käyttää, koska ostamani parsaniput olivat ilmeisesti jo parhaat päivänsä nähneitä. Ihanainen ja keväinen sitruuna-marenkipiiras on suosikkini ja tein sitäkin tällä samalla ohjeella kuin viimeksi.

Food

Karitsan paahtopaistit

1 karitsan paahtopaisti / syöjä
suolaa ja pippuria
(timjamia)

yrttiöljy:
1 ruukku tuoretta basilikaa
1 ruukku rucolaa
1 ruukku persiljaa, timjamia, sitruunamelissaa tms.
n. 1-2 dl rypsiöljyä (osan rypsiöljystä voi korvata laadukkaalla oliiviöljyllä)
1 valkosipulin kynsi
sitruunamehua
1-2 tl sokeria tai hunajaa
ripaus suolaa

Ota liha noin tuntia ennen valmistamista huoneenlämpöön. Valmista yrttiöljy tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella. Hienonna ensin yrtit ja valkosipulin kynsi. Lisää sitten öljyä, sitruunamehua ja muita mausteita. Maista välillä ja lisää tarvittaessa mausteita.

Aseta pulleimpaan paahtopaistiin lihalämpömittari ja grillaa kunnes sisälämpö on n. 60 astetta. Tai maun mukaan. 60 astetta tarkoittaa vielä vähän punertavaa, mehukasta lopputulosta. Mausta suolalla ja pippurilla.

Yrttiöljy on tosi näppärä ja keväinen lisuke monille grillatuille herkuille, esim. kalalle ja karitsalle. Se käy myös salaatinkastikkeeksi tai leivän kyytipojaksi. Lisäksi sitä voi varioida vaihtamalla yrttejä kasvimaan tai jääkaapin antimien mukaan.

Lopuksi vielä kuva herkkujälkkäristä:

Food

0 kommenttia:

Lähetä kommentti